Helposti ajatellaan, että kastelu on kasvin hoidossa se helpoin osa-alue. Mieli muuttuu yleensä viimeistään siinä vaiheessa, kun kasvi toisensa jälkeen heittää henkensä kasteluvirheiden takia; aina tuntuu olevan joko liikaa tai liian vähän vettä, koskaan ei ole hyvä!
Mistä sen sitten tietää, mikä on sopiva määrä vettä ja kuinka usein? Jos asiaa kysyy äitini kaltaiselta ihmiseltä, vastaus on: "Sopivasti." Ei kuulosta kovin hyödylliseltä, mutta toisaalta yleispäteviä ohjeita on todella vaikea antaa. Yhdelle säännöllinen kastelu tarkoittaa desiä joka päivä, toiselle puoli desiä joka toinen viikko. Lisäksi vaikuttaa paikan valoisuus ja huoneen lämpötila - eli oikeastaan mitkään ohjeet eivät päde aina ja kaikkialla.
Yleisintä kuitenkin on, että kastellaan liikaa. Jatkuva märkyys ei ole hyväksi millekään kasville, ja hiukan pitkäksi venahtaneesta kuivuudesta toipuminen on kasville kuitenkin helpompaa kuin palaaminen elävien kirjoihin hukkumiskuoleman partaalta. Itse asiassa liki kaikille kasveille toimii ohje: pintamullan tulee kuivahtaa kastelujen välillä. (Toki poikkeuksia löytyy, joten kannattaa aina varmistaa jostain tarkemmat hoito-ohjeet erikseen.) Eli jos et ole varma, tarvitseeko kasvisi vettä vai ei, työnnä etusormi multaan ja kokeile.
Kastelijoita on karkeasti jaoteltuna kahta koulukuntaa: niitä, jotka kastelevat päältä päin (=suoraan multaan), ja niitä, jotka mieluiten lorauttavat sopivan vesimäärän aluslautaselle. Itse kuulun jälkimmäiseen kastiin - lähinnä siksi, että päältä kastellessa annoin aina liikaa vettä, jolloin mullan läpi hulahtava vesi tulvi pöydälle...
Jotain arviota kasvin vedentarpeesta voi tehdä myös ulkonäön perusteella. Mitä paksumpi ja nahkeampi lehti, sitä paremmin kasvi kestää kuivuutta - ja vastaavasti märkyys on tällaisille kasveille aina huono juttu. Tasaisempaa kosteutta kaipaavilla lehdet ovat usein hyvinkin ohuita, ja näille kavereille sitten taas jatkuva kuivuus on takuuvarma tappaja.
Tältä näyttää kiinanruusu, joka jälleen kerran protestoi vedenpuutettaan. (Ai minäkö unohtaisin kastelun?) Kun kasvi ei saa vettä, sen solukoiden nestejännitys vähenee, minkä me puolestaan voimme havaita lehtien lurpahtamisena. Toisaalta pitää muistaa, että liikakastelu oirehtii samoin - muista siis tarkistaa mullan tilanne, ennen kuin kippaat lisää vettä!
Entäs sitten orkideat? Perhoskämmekkää* on kehuttu helpoksi (eikä täysin syyttä!), mutta silti varsin moni saa ne tapettua - aivan oikein, liikakastelulla. Vaikka kyseessä onkin alkuperältään sademetsien asukki, se ei kuitenkaan ole vesikasvi... Sopiva kasteluväli perhoselle on yleensä n. 1-2 viikon välein, mutta pidempikään tauko silloin tällöin ei ole vaarallista.
Perhoskämmekän kastelutarpeen näkee varsin näppärästi sen juurista. Kun juuret alkavat muuttua harmahtaviksi ja ryppyisiksi, on kastelun aika.
Orkideoille suositellaan usein upotuskastelua, eli vaikka pesualtaaseen reilusti vettä ja rehu sinne joksikin aikaa. On tosin muistettava pitää huoli siitä, ettei lehtihankoihin jää vettä. Jokaisessa kasvissa on suunnitteluvirheensä; perhoskämmekässä ongelma on siinä, että lehtihankoihin jäävä vesi voi vahingoittaa kasvia ja jopa mädättää kasvupisteen.
Monet sanovat, että sopiva aika perhosen uppokastelulle on n. 15 minuuttia. Itse pidän sitä uimassa aika satunnaisia aikoja puolesta tunnista kahdeksaan tuntiin, eikä sillä ainakaan vielä ole ollut asiaan nokan koputtamista.
Avojuurisen perhosen kastelu toimii samalla periaatteella. Vaihtoehtoisesti sen juuria voi sumutella suhkupullolla, mutta koska olen laiska, niin...
*Itselläni on omakohtaista kokemusta vain perhoskämmekästä. Muiden orkideojen kastelu- ja hoito-ohjeita kannattaa kysellä esimerkiksi Suomen Orkideayhdistykseltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti