Hautajaiset edessä

Huoh... Muistatteko kevätkaktuksen, jonka sain synttärilahjaksi? No, se ei voi enää kovin hyvin... :(

Mitä tästä opimme? Kaktukset eivät opi uimaan. Jokunen viikko käytännössä upoksissa tosin tappaisi melkein minkä tahansa kasvin...

Erittäin toiveikkaana otin tästä pienen pistokkaan, jos vaikka saisin pidettyä tämän söpöliinin kokoelmassani. Emokasvi sai koruttomat hautajaiset: Citymarketin muovikassissa L&T:n jäteastiaan.

Uusia tulokkaita

Purkkikukkarintamalla on ollut melko hiljaista viime aikoina, mutta eilen tuli siihenkin muutos. Käväisin Huonekasviseuran pistokasvaihdossa, ja mukaan tarttui taskujuoru sekä jokin piilea (unohdin jo tarkan lajin, mutta veikkaan sammalpiileaa).

Tarkoitus kyllä oli, että hankkiudun vain muutamista omista pistokkaistani eroon, mutta eihän noita nyt voinut vastustaa... Kysymys kuuluukin: mihin helkkariin mä nuokin nyt saan ahdettua? :D

Hullun hommia

Nyt tämä akka on seonnut lopullisesti... ;)  Päätin nimittäin kuvata ja luetteloida kaikki kasvini. Jokaikisen niistä. Hetki saattaa siis vierähtää, ennen kuin homma on valmis.

Google ja Viljelykasvien nimistö ovat kovilla tämän projektin aikana - allekirjoittaneen aivosoluista puhumattakaan. Suurin osa huonekasveista myydään ilman tarkempia lajitietoja (tai sitten laji on aivan päin honkia), ja vielä suurempi osa pistokkaista vaihtaa omistajaa vaillinaisilla nimitiedoilla. No, saanpahan leikkiä salapoliisia. :)

Kuukauden kasvi: paavalinkukka eli saintpaulia

Paavalinkukka eli saintpaulia (Saintpaulia ionatha) - vielä tutummin santtu - on yksi maailman suosituimmista huonekasveista, eikä syyttä: eri värejä ja kuviointeja löytyy liki loputtomiin, ja kukkien muodoissakin löytyy valinnanvaraa vähintään tarpeeksi. Santut ovat myös verrattain helppoja saada viihtymään, vaikkei peukalo niin kovasti vihertäisikään. Toki eihän sitä aina voi onnistua, itsekin olen aiheuttanut hukkumiskuoleman ainakin kolmelle epäonniselle yksilölle...

Tämä on ainoa paavalinkukkani, jonka olen saanut elämään yli 2 vuotta... Taikasana on melko varmasti suojaruukun pohjalle laitetut "korokkeet", joiden ansiosta vesi ei vaan voi jäädä seisomaan juurille.

Luonnossa paavalinkukkia tavataan Itä-Afrikan rannikkoseutujen vuoristometsissä aluskasvina. Tästä voidaan siis päätellä niiden tarvitsevan lähinnä lämpöä, melko kosteaa ilmaa sekä osittaista varjoa; itse asiassa joidenkin lajikkeiden valontarve on niin vähäinen, että ne menestyvät oikeinkin hyvin jopa asunnon pohjoispuolella. Lämpökään ei yleensä ole huoneolosuhteissa ongelma, ja oman kokemukseni mukaan sanoisin, että normaali huonekosteus on yleensä ihan riittävä. Mikäli haluaa varmistaa riittävän ilmankosteuden, voi kasvin läheisyyteen asettaa vesiastian (esim. syvä lautanen) tai suihkuttaa sitä varovasti muutaman päivän välein. Kovin kylmää vettä on syytä välttää, sillä se voi aiheuttaa rumia laikkuja lehtiin.

Voisi helposti kuvitella, että sademetsäoloista peräisin oleva kasvi tarvitsisi runsasta kastelua, vaan eipä se aivan niin ole. Paavalinkukan juuret ovat melko hennot, joten se sietää märkyyttä todella huonosti - joskaan rutikuivaksi päästäminenkään ei ole hyvä juttu. Tavoitteena on siis suht tasainen kosteus. Monesti suositellaan paavalinkukkien kastelua altapäin, jotteivat lehdet vahingoittuisi, mutta eipä päältäpäin kastelukaan kasvia tapa.

Paavalinkukkia on helppo lisätä lehtipistokkaista: lehti irti emokasvista ja lehden alareunaan asti kosteaan multaan, se siitä. Lehti itse ei tule olemaan osa uutta kasvia, vaan aivan sen tyveen alkaa kasvaa pikkiriikkisiä lehtiä. Nämä taimet voi varovasti irrottaa lehdestä ja käyttää samaa lehteä lisäykseen useammankin kerran.

Uusi tulokas

Olen jo viittä vaille valmis puutarhuri, joten päätin ansaitsevani valmistujaislahjan (hieman etukäteen tosin). En vain voinut kävellä ohi tästä tarjouspöydän lasimaljasta! Ja mikäpä sopisikaan sinne paremmin kuin ilmakasvi, joka ei tarvitse viihtyäkseen juuri mitään muuta kuin sopivasti valoa ja kosteaa ilmaa.

No, jos totta puhutaan, niin ilmakasvien hoito on mulle vielä aika täyttä hepreaa, mutta eiköhän ainakin perusteet tule selväksi ennen kuin onnistun tappamaan tämän kaverin. Ainakin se alkoi tehdä uutta juurta jo pari päivää kotiin kantamisen jälkeen, joten tuskin sen olosuhteet ihan huonoimmat mahdolliset on. Tai sitten se on paniikissa ja yrittää karkuun.

Vihdoin täällä!

Ja tällä kertaa en edes puhu itsestäni, vaikka edellisestä blogitekstistä onkin jo tovi aikaa... Tarkoitan meidän huonekasvihörhöjen ikiomaa yhdistystä, Huonekasviseura ry:tä. Yhdessä on hyvä jakaa kokemuksia ja kasveja, ja onpa yhdistyksellä oma lehtikin. Yhteistyökumppaneitakin on luvassa enemmän tai vähemmän ympäri Suomenmaan, joten odotan vähintäänkin innolla, mitä tulevaisuus tuo tullessaan!

Tästä linkistä pääset Huonekasviseura ry:n kotisivuille ja tästä puolestaan sen Facebook-sivulle.

Kaktuksia jälleen

Isoäitini pyysi, että tekisin isoisän syntymäpäiville jonkun kivan kaktusistutuksen. Tongin hiukan kaappejani ja kävin ostamassa muutaman pikkuriikkisen kaktuksen. Eiköhän näistä jotain saa aikaan!

Tarvikkeet:

• sopiva (ehjä) astia
• valinnainen määrä pieniä kaktuksia (yleisesti ottaen pariton määrä on parempi kuin parillinen)
• leca-soraa
• kaktusmultaa
• pinnalle jotain ruukkukatetta (esim. värillinen lasimurska) ja jotain pieniä koristeita
• salaattiottimet tai muut pihdintapaiset ja ruokalusikka

Vaihe 1.
Kaada astian pohjalle leca-soraa. Sopiva määrä on sellainen, että soran pinnalle asetetun kaktuksen mullan pinta jää reilun sentin purkin reunan tasosta. Kokeile siis aina välillä, ettei tarvitse kaataa soraa takaisinpäin... Vihje: kaktusten käsittely on huomattavasti mukavampaa, kun pitää sormensa mahdollisimman kaukana ja pitää kiinni salaattiottimilla.

Vaihe 2.
Kaada astiaan multaa. Ei astian viereen pöytäliinalle, vaan astiaan. Määrällä ei ole tässä kohtaa kovinkaan suurta merkitystä, tosin mieluummin hiukan liian vähän kuin liikaa. Multaa on kivempi lisätä kuin kaapia kaktusten välistä pois.

Vaihe 3.
Kokeile, millä tavalla aseteltuna kaktukset miellyttävät omaa silmääsi parhaiten. Vähemmän piikikkäitä kasveja viitsii vielä vähän siirrelläkin, jos asettelu ei olekaan hyvä, mutta ei kaktuksia. Usko pois.

Vaihe 4.
Kaiva lusikalla sopiva kuoppa kaktuksen juuripaakkua varten. Jos mitoitit leca-soran määrän oikein, kuopan pohja tulee ihan soran pintaan. Ota kaktus pois purkistaan.

Vaihe 5.
Asettele kaktus kuoppaansa ja tiivistä multa sen ympäriltä lusikalla. Istuta loput kaktukset samoin ja mieti samalla, millä helkkarilla ajattelit saada ruukkukatteen paikoilleen. Kiroa myös vähän, koska onnistuit juuri katkaisemaan yhdessä kaktuksessa olleen nupun.

Vaihe 6.
Kastele multa ja tiivistä vielä varovasti. Lisää multaa tarvittaessa - mutta muista, että myös ruukkukatteen pitää mahtua astiaan!

Vaihe 7.
Huuhtaise lusikasta mullat pois ja käytä sitä apuna ruukkukatteen levittämiseen. Kiinnitä erityistä huomiota siihen, että katetta on myös kaktusten väleissä ja aivan reunan vieressä. Lisää halutessasi koristeita.

Vaihe 8.
Pyyhkäise mullat astian pinnalta, kaiva kaktuksenpiikit sormistasi ja ihaile istutustasi. Sijoita se mahdollisimman valoisaan paikkaan ja kastele varovasti 2-3 viikon välein.

Talvipuutarhan vehreyttä

Kuuden viikon työharjoitteluni on jo kääntynyt loppusuoralle. Enpä olisi neljä viikkoa sitten arvannut, millaisen savotan itselleni hankkisin: päätin tehdä harjoittelupaikkani talvipuutarhasta kunnollisen istutuskartan kuvineen päivineen!

No, paljon on vielä tehtävää, mutta sentään sain pari päivää sitten räiskittyä melkoisen satsin kuvia, joista osan päätin laittaa tännekin pällisteltäväksi. :)

Ruukun vaihtoa

Kevään tulon tietää varmaksi viimeistään siitä, että on suorastaan pakko touhuta kasvien kanssa koko ajan jotain. Tuota pitää leikata, tuon voisi oikeastaan heittää kokonaan mäkeen, tuo kaipaa uutta multaa... Tänään valitsin uhrikseni korallikaktuksen, jonka oli aika päästä muuttamaan vähän väljempään asuntoon.

Yksi hyvä merkki ruukunvaihdon tarpeellisuudesta on se, että kasvi on suurempi kuin ruukkunsa... Ei se tietenkään ihan aina päde, mutta antaa kivasti osviittaa.

Kaktukset ja mehikasvit viihtyvät parhaiten saviruukuissa, sillä savi imee osan vedestä itseensä ja sitä kautta pienentää liikakastelun riskiä. Ennen istutusta saviruukkuja olisi hyvä liottaa jonkin aikaa, etteivät ne imaise mullasta kaikkea kosteutta saman tien.

Jotkut laittavat ruukun pohjareiän päälle ruukunpalan, lecasoraa tai jotain muuta sellaista, mutta omiin tarkoituksiini se ei sovi; kastelen kaiken mahdollisen mieluiten aluslautasen kautta, joten multaa on oltava ihan pohjalla saakka. Pohjareiästä kariseva multa on kuitenkin todella ärsyttävää, joten olen ratkaissut ongelman laittamalla pohjalle palan talouspaperia. Se päästää veden läpi (molempiin suuntiin), ja siihen mennessä, kun se on käytännössä jo maatunut, multa on painunut tarpeeksi tiiviiksi pysyäkseen purkissa omin avuin.

Sitten vain vähän multaa pohjalle...

...kaktus pois vanhasta ruukustaan (ja kuten näkyy, ihan hirveä kiire muutolla ei olisi vielä ollut)...

...kaveri purkkiin, mieluiten aika keskelle...

...multaa purkki täyteen, kevyt tiivistys ja kastelu. Ja kuten tavallista, jätin sitten taas vähän hintsusti kasteluvaraa. Huoh.

Muidenkin asioiden suhteen voi sanoa, että tein sen taas: johonkin on ilmeisesti jäänyt "tyhjää", koska kastellessa kuuluu ihan hirveä pulputus ja ilmakuplia popsahtelee vähän sinne sun tänne... :'D

Valmis! Tai no, trimmasin häntä sen verran, että saksin nuo muutamat ylipitkät törröttäjät lyhyemmiksi. Näyttää edes vähän siistimmältä.

Lahjasta ei voi kieltäytyä, eihän?

Olemme mieheni kanssa jo pitkään kinanneet mun kasvien lukumäärästä. Niitä kuulemma on aivan liikaa, eikä ainakaan yhtään uutta enää saa ilmestyä - mieluiten osa vanhoistakin joutaisi muualle. Okei, onhan niitä kertynyt, syksyllä laskin saldoksi 58 purkkia ja purnukkaa...

Eilen mummi kävi toivottamassa myöhästyneet synttärionnittelut ja toi tullessaan tämän suloisen kevätkaktuksen. Miehen silmät pyörähtivät kohti kattoa ja mun oli vaikea olla nauramatta... Vaan eihän lahjasta sovi kieltäytyä, joten siinä se nyt nököttää. ;)

Kuukauden kasvi: paunikot

Paunikoiden (Crassula) suku kattaa monenkirjavan joukon mehikasveja, jotka sopivat oikein hyvin laiskalle kastelijalle. Lajista riippumatta paunikot rakastavat aurinkoa (joskin suoraan kaupasta tuotuna sitä ei kannata tällätä eteläikkunalle täyteen paahteeseen), ja varsinkin talvisaikaan kastelun kanssa saa olla todella varovainen.

Paunikoiden luontaisia elinympäristöjä löytyy vähän joka puolelta maailmaa, mutta suurin osa huonekasveiksi viljellyistä lajikkeista on kotoisin eteläisestä Afrikasta. Niille ihanteellisissa oloissa olisi siis reilut erot päivä- ja yölämpötilojen välillä, joten vähän väsähtäneenkin oloinen paunikko saa uutta virtaa, jos se pääsee kesäksi ulos.

Tämän kaverin pistokkaat sain ystävältäni. Suomenkielistä nimeä sille en ole löytänyt, mutta googlettelun jälkeen tieteelliseksi nimeksi selvisi Crassula mesembryanthemoides. Kuva on otettu pari päivää sen jälkeen, kun leikkasin sen latvat poikki saadakseni sen haaroittumaan.

Useimmat paunikot kasvavat kotioloissa helposti vähän honteloiksi. Ne saa haaroittumaan - ja sitä kautta tanakoitumaan - katkomalla latvat keväällä, kun valon määrä alkaa jo kasvaa ja uusi kasvukausi on jo aivan nurkan takana.

Rahapuu (C. ovata) on paunikoista yleisin. Omani kasvoi viime kesänä niin pitkäksi, ettei se jaksanut pysyä omin voimin pystyssä...

...ja niinpä otin sakset käteen. Näinkin raju leikkaus on paunikolle ihan ok, kunhan sitä ei ole saksimassa joka viikko.

Paunikoita on helpointa lisätä latvapistokkaista. Halutessaan pistokkaita voi pitää vedessä siihen asti, että niille tulee juuret, mutta se ei ole välttämätöntä, sillä juuret ilmaantuvat kyllä myös suoraan kosteaan multaan tökättyihin pistokkaisiin. Ainakin rahapuu lähtee myös lehtipistokkaista; lehdet asetetaan "makaamaan" mullan pinnalle, ja multa pidetään lievästi kosteana (pintamulta saa kuivahtaa) siihen asti, että ensimmäiset uudet lehdet putkahtavat näkyviin. Tämä metodi tosin sopii vain kärsivällisille ihmisille, sillä aikaa tuhraantuu pieni ikuisuus...

Nämä rahapuun lehtipistokkaat ovat olleet mullassa noin vuoden ajan, eikä niiden koolla oikein voi vieläkään hurrata.