Posliinikukan kärsimykset

Sain pari vuotta sitten isoäidiltäni muutaman isoposliinikukan (Hoya carnosa) pätkän. Juurrutin ne, laitoin purkkiin ja sijoitin kirjahyllyn päälle ja haaveilin samanlaisesta isosta ja mahtavasta poslarista kuin isoäitini yksilö. Parisen viikkoa sitten huomasin, että haaveissani on yksi pieni mutta:

Lehdet ovat alkaneet kellastua ja versot ovat löpsähtäneet tosi pahasti. Kääk! Tällaistahan ei suvaita, joten otin kaverin tarkempaan syyniin. Mitään öttiäisiä en löytänyt (mitä nyt muutama harsosääski pyrähti lentoon), joten ongelma on melko varmasti juuristoalueella.

Ja ongelmiahan siellä olikin. Olin käyttänyt tähän ruukkuun jotain satunnaisia pussinpohjamultia, ja koko ruukun sisältö muistutti enemmän märkää savea kuin multaa - ja kun vähän aikaa olin enemmän tai vähemmän väkivaltaisesti repinyt kasviparkaa ulos ruukustaan, ilmaan lennähti valtava parvi harsosääskiä. Voihan vitalis...

Tältä näytti ainoan suht elinkelpoisen näköisen pistokkaan juuristo. Ei mikään kaunis näky, mutta ei ilmeisesti myöskään täysin menetetty tapaus, sillä juuret pitivät tiukkaan tuosta mullankaltaisesta mössöstä kiinni.

Kaksi muuta pistokasta olivat aika lohdutonta katseltavaa. Joitain hentoja, kutakuinkin elävän näköisiä juuria löytyi, mutta yleiskunto oli niin kehno, että nämä saivat osakseen eutanasian. :(

Ainoa siedettävä pistokas pääsi yksinään takaisin purkkiin paremman mullan kera. Kevyehkö kastelu, jotta multa tiivistyisi tarpeeksi lähelle juuria, kaveri takaisin kirjahyllyn päälle ja sitten sormet ristiin, että se jaksaisi selviytyä voittajana koettelemuksestaan. Katsotaan, mikä tilanne on kuukauden tai parin päästä...

Riesana harsosääski

En ole aikoihin onnistunut tuomaan kasvien mukana mitään öttiäisiä, mutta hiukan ennen joulua kämpässä alkoi pörrätä pikkuisia, vähän hedelmäkärpäsen näköisiä otuksia. Kirosin hiljaa itsekseni. Harsosääskiähän ne, luultavasti ostamani pitsilehden mukana tulleita.

Aikuiset harsosääsket eivät ole ongelma, sillä ne syövät lähinnä levää ja mätänevää kasviainesta. Niiden mullassa mönkivät toukat sen sijaan syövät edellämainittujen lisäksi myös kasvien hiusjuuria, mikä luonnollisesti on omiaan aiheuttamaan ongelmia. Oma ongelmansa on se, että harsosääskien torjunta vaatii vähän muutakin kuin pari suihkausta pyretriiniä...

Laitoin sinne tänne pieniin purkkeihin vettä ja tipan Fairya. Aikuiset harsosääsket lentävät näihin ansoihin ja hukkuvat sinne - ja jos olen onnekas, ne tekevät sen ennen munintaa.

Kaiken A ja O on - kuten muidenkin tuholaisten kohdalla - tehdä elinoloista mahdollisimman epäsuotuisat tuholaisen kannalta. Harsosääsket rakastavat kosteaa multaa, joten mullan on annettava kuivahtaa kunnolla kastelujen välillä. Myös altakastelu auttaa, sillä silloin multa on kosteaa pohjalla eikä pinnassa, jossa toukat viihtyvät. Luin jostain ohjeen, että mullan pintaan tökätty raaka peruna houkuttelisi toukat puoleensa, mutta tällaisella purkkimäärällä perunoita menisi aikamoinen määrä. Sitä paitsi kuinka moni pitäisi täysijärkisenä ihmistä, jolla on kukkapurkeissaan raakoja perunasiivuja? :'D

Aikuisia harsosääskiä hävittämällä voi myös vähentää munivien naaraiden ja sitä kautta toukkien määrää. Tätä tarkoitusta varten puutarhaliikkeissä myydään ns. liima-ansoja, jotka ovat vähän kuin tikun nokkaan laitettuja kärpäspaperin paloja. Nämä tökätään purkkiin, jolloin kosiolennoilla lentelevät aikuiset yksilöt jäävät satimeen. On kuitenkin hyvä muistaa, että ansoja on syytä pitää esillä vielä jonkin aikaa näkyvän ongelman katoamisen jälkeen; vaikka aikuisia yksilöitä ei enää näkyisi, mullassa voi vielä mönkiä toukkia.

Ja loppuun vielä yksi muistutus: oli kyse mistä tahansa tuholaisesta tai taudista, paras puolustuskeino on huolehtia siitä, että kasvit olisivat mahdollisimman hyvinvoivia. Aivan samoin kuin perusterve ihminen jaksaa nujertaa taudit helpommin, myös vahvat kasvit pärjäävät huonokuntoisia paremmin biologisessa sodankäynnissä.

Siemenkokeiluja

Aina silloin tällöin iskee päälle ns. hullun tiedemiehen syndrooma: ihan mitä tahansa pitää kokeilla kasvattaa siemenestä asti itse, mieluiten niin, että siemenet on vielä omin kätösin kerättyjäkin. Joskus kokeilut menevät totaalisen mönkään, joskus ne onnistuvat ihan hyvin. Ja joskus liian hyvin, kuten nyt on päässyt käymään...

Kaivoin viime syyskesällä ihanan makeasta kirsikkatomaatista siemenet ja kylvin ne hiukan reilu viikko sitten. En oikein tiennyt, mikä niillä voisi olla itämisprosentti, joten nakkasin varmuuden vuoksi koko satsin multaan. Ja ne pirut itivät. Joka ikinen niistä. No, ainakin tänä kesänä on tarpeeksi tomaatteja...

Ihastuin syksyllä koulun pihalla kasvavaan ohionhevoskastanjaan (Aesculus glabra) - ja etenkin sen syysväriin - ja päätinpä sitten kerätä muutaman "siemenmöllykän". Työnsin ne kylvömultaan heti tuoreeltaan ja kippasin jokaisen päälle hiukan ylijäänyttä orkideamultaa esittämään pudonneita lehtiä (eli lähinnä hidastamaan pinnan kuivumista). Sitten vain purkit parvekkeelle talven ajaksi, ja ehkä pari viikkoa päätin niiden saaneen tarpeeksi kylmäkäsittelyä ja otin ne sisään. Myös näillä mokomilla on itämisprosentti 100 %. Mitähän ihmettä mä teen viidellä hevoskastanjalla...?

Sitkeät esikot

Tykästyin viimevuotiseen kääpiöesikkooni niin paljon, että tänä vuonna päätin ostaa niitä kaksi. :D  (Yritin perustella sitä koulun toiminnan tukemisella, mutta mies suhtautui jokseenkin epäilevästi selityksiini...) 

Viime vuonna hoivasin esikkoani mahdollisimman hyvin, mutta nämä ovat saaneet kokea jo kaikenlaista; ensin palellutin ne vähän kovemman pakkasjakson aikana, sitten meinasin käristää ne eteläikkunan paahteessa. Mutta kuten kuvasta näkyy, ne eivät ole kovinkaan pahasti ottaneet nokkiinsa!

En erityisemmin edes pidä pinkistä, mutta jokin tässä värissä vain oli niin suloista, etten voinut vain kävellä ohi...

Tällä on jotenkin hämmentävä tyyli kukkia. Kukat avautuvat valkoisina, ja muuttuvat sitten pikkuhiljaa liiloiksi terälehtien reunoista alkaen. Enpä ole tällaistakaan ennen nähnyt!

Keväinen väkivalta

Kevät alkaa olla jo sen verran lähellä, että uskallan aloittaa vähän radikaalimmatkin operaatiot eteläikkunan asukeille. Tällä kertaa käsittelyyn joutui rypälekurkku (Gynostemma pentaphyllum), kansankieliseltä nimeltään kuolemattomien yrtti. Kun haalin sen töistä mukaani viime kesänä, se näytti kaikkea muuta kuin kuolemattomalta... Ilmeisesti se on kuitenkin viihtynyt vähintäänkin hyvin, ja tilanahtauden vuoksi se ei saa kokonaan uutta asumusta vaan joutuu jakautumaan kahtia.

Lähtötilanne näytti tältä. Lehtimassaa on jopa talven pimeimpänä aikana tullut lisää niin paljon, että ruukku hädin tuskin näkyy tuon kaiken keskeltä... "Esivalmisteluna" kastelin tuon mokoman eilen oikein kunnolla, jotta sillä olisi mahdollisimman hyvät mahdollisuudet selviytyä operaatiosta.

Ei muuta kuin välineet esiin siis! Hommaan tarvitaan villiintyneen kasvin lisäksi (enemmän tai vähemmän yllättäen) multaa, puukko ja purkki juuripaakun toista puolikasta varten.

Tästä eteenpäin sääli on sairautta. Rehu vain ulos purkistaan, puukko pystyyn juuripaakkuun...

...ja surutta koko paakku kahteen osaan. Molempiin puolikkaisiin pitäisi jäädä sekä tervettä juuristoa että elinvoimaisia kasvupisteitä, joten kannattaa käyttää ainakin pari sekuntia sen pohtimiseen, mistä paakun halkaisee.

Lopuksi juuripaakun puolikkaat istutetaan ruukkuihin aivan normaaliin tapaan. Ja kuten kuvasta näkyy, ei puolittaminen ihan mennyt niin kuin Strömsössä; toiseen jäi vihermassaa "aika" paljon vähemmän... No, mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, niin ei tuo kauaa viitsi mököttää moisesta kohtelusta.


PS. Fun fact: rypälekurkun lehtien sanotaan kiihdyttävän aineenvaihduntaa, joten sikäli tuo vahingossa kohdalle osunut lehtimainos "Näin pääset eroon vatsavaivoista!" pitää jopa paikkansa... ;)

Kuukauden kasvi: juorut

Juorut (Tradescantia) kasvavat luonnonvaraisena Amerikan mantereella, jossa ne ovat suosittuja puutarhakasveja. Luonnossa ne peittävät nopeasti suuriakin aloja helposti juurtuvien versojensa ansiosta. Kasvin suomenkielinen nimi onkin varsin osuva; pienikin versonpätkä kasvaa vauhdilla aivan järjettömän suureksi!

Vihreälehtinen arkijuoru sietää käytännössä mitä tahansa, milloin tahansa ja keneltä tahansa. Tämä jos mikä on helppo tapaus aloittaa viherkasviharrastus!

Suomessa juoruja kasvatetaan huonekasveiksi. Ne ovat jopa helppojen kasvien mittapuulla harvinaisen helppoja: niille kelpaa niin täysi aurinko kuin pimeämpikin nurkka, eikä huonelämmön tai kastelunkaan kanssa ole niin nokonuukaa. Edes monia muita huonekasveja talvisin riivaava kuiva huoneilma ei hetkauta juorujen elämää pätkän vertaa.

Kirjojuoru vaatii vihreälehtisiä juoruja enemmän valoa säilyttääkseen kirjavuutensa. Toki varjoisampikin nurkka kelpaa, jos lehtien vihertyminen ei haittaa omistajaa.

Juorut ovat helppoja kasveja myös lisätä. Pienikin versonpätkä kasvattaa juuret hetkessä, jopa talven pimeimpinä kuukausina. Itse asiassa juorujen juurtumisnopeus auttaa myös muiden pistokkaiden kanssa; juorut erittävät runsaasti juurrutushormonia, joten pari juorunversoa samassa vesilasissa hitaammin juurtuvien pistokkaiden kanssa pistää hommaan kummasti vauhtia. Sitten pitäisikin enää keksiä, mitä ihmettä niillä kaikilla juoruilla tekee...