Paunikoiden luontaisia elinympäristöjä löytyy vähän joka puolelta maailmaa, mutta suurin osa huonekasveiksi viljellyistä lajikkeista on kotoisin eteläisestä Afrikasta. Niille ihanteellisissa oloissa olisi siis reilut erot päivä- ja yölämpötilojen välillä, joten vähän väsähtäneenkin oloinen paunikko saa uutta virtaa, jos se pääsee kesäksi ulos.
Tämän kaverin pistokkaat sain ystävältäni. Suomenkielistä nimeä sille en ole löytänyt, mutta googlettelun jälkeen tieteelliseksi nimeksi selvisi Crassula mesembryanthemoides. Kuva on otettu pari päivää sen jälkeen, kun leikkasin sen latvat poikki saadakseni sen haaroittumaan.
Useimmat paunikot kasvavat kotioloissa helposti vähän honteloiksi. Ne saa haaroittumaan - ja sitä kautta tanakoitumaan - katkomalla latvat keväällä, kun valon määrä alkaa jo kasvaa ja uusi kasvukausi on jo aivan nurkan takana.
Rahapuu (C. ovata) on paunikoista yleisin. Omani kasvoi viime kesänä niin pitkäksi, ettei se jaksanut pysyä omin voimin pystyssä...
...ja niinpä otin sakset käteen. Näinkin raju leikkaus on paunikolle ihan ok, kunhan sitä ei ole saksimassa joka viikko.
Paunikoita on helpointa lisätä latvapistokkaista. Halutessaan pistokkaita voi pitää vedessä siihen asti, että niille tulee juuret, mutta se ei ole välttämätöntä, sillä juuret ilmaantuvat kyllä myös suoraan kosteaan multaan tökättyihin pistokkaisiin. Ainakin rahapuu lähtee myös lehtipistokkaista; lehdet asetetaan "makaamaan" mullan pinnalle, ja multa pidetään lievästi kosteana (pintamulta saa kuivahtaa) siihen asti, että ensimmäiset uudet lehdet putkahtavat näkyviin. Tämä metodi tosin sopii vain kärsivällisille ihmisille, sillä aikaa tuhraantuu pieni ikuisuus...
Nämä rahapuun lehtipistokkaat ovat olleet mullassa noin vuoden ajan, eikä niiden koolla oikein voi vieläkään hurrata.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti